ilkkapollari56

"Huwitukseksi ja hyödytykseksi" - Suometar 1847 Nro 11

16.3.1847, nro 11                        Kansa taisteli

   No nyt päästiinkin mehevään asiaan! Suomettaren toimitus, olisikohan asialla Ahlqvist, pääsee nyt hutkimaan erästä ’vääräuskoista’ suomalaisuusmiestä sanansa säilällä varsin reippaasti.

Kaivetaanpa hieman taustoja: Ruotsinpyhtääläinen Kaarle Akseli Gottlund (1796-1875) oli suomalaisuusaatteen ahkera toimija jo paljon ennen Lönnrotia. Hän piti Savon murretta suomen kielen puhtaimpana muotona, käytti sitä puheessaan ja kirjoituksissaan ja pyrki määrätietoisesti vakiinnuttamaan sen ainoaksi oikeaksi äidinkieleksemme. Gottlund aloitti kansanrunojen keruun jo 1810-luvulla Suomessa ja Värmlannin metsäsuomalaisten keskuudessa. Hän alkoi julkaista keräämiään ja toimittamiaan aineistoja laajaan ’Otava’-nimiseen julkaisusarjaan. Siitä olisi siis voinut syntyä peräti Suomen kansanrunouden pääeepos, olihan Gottlund Lönnrotia ja Snellmaniakin vanhempi, tunnettu ja tunnustettu runonkerääjä. Runojen keruu oli alkanut kymmenkunta vuotta ennen kuin Suomettaren nuori toimituskunta oli edes syntynyt. Gottlundin toimittamaa kansanrunoutta kuvataan aidoksi ja vereväksi, monilta osin rivoksikin. Tietysti aineisto sisälsi paljon myös sellaista, mikä myöhemmin päätyi Kalevalan sivuille.

Miksi siis kirjahyllyistämme löytyy Lönnrotin sileäksi, hieman hajuttomaksi ja mauttomaksi puleeraama Kalevala eikä rehevä ja ronski Otava?  No, Gottlund oli omapäinen vanha jäärä eikä tullut toimeen valtaapitävien kanssa. Hetkinen…, eikös Europaeuksestakin sanottu samaa? Kyllä, mutta kenties Europaeuksen hullun into suuntautui vain hänen tutkimustyöhönsä, ei muiden mollaamiseen.

Gottlundin päätoimittama Suomi-lehti oli siis tuohtunut siitä, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on ilmoittanut maksavansa kilpailevalle kansanperinteen kerääjälle, Tohtori Lönnrotille ruplan joka kymmenennestä ’uudesta’ Suomen kielen sanasta. Tätä Suometar taas piti osoituksena Gottlundin omahyväisyydestä ja kateudesta. ’…luulisi hän Seuran kukkaron paljoilla lukemilla ja kuulemilla sanoillansa tyhjentävänsä, jos waan wiihtisi sana-arkkunsa awata, niin paljon tämä Suomi ja sen toimittaja, joka on ”Suomen kielen ja Kirjallisuuden Opettaja”, joka ei koskaan hairahda kielen ensimäisissä, jo koulupojille tutuissa, la’issa, tämä Suomi, joka Kristuksen asetti ”Hirsipuuhun” (ruotsiksi: i galgen!), joka tietää Wapahtajan Isällensä monikossa lausuneen, tämä Suomalaisuuden martyyri, jota toiset sanomalehdet, niin kuin ”Kanawa, Aamulainen, Helsinkiläinen, ja moni muukin muikkari (tämä wiimeinen on warmaan Suometar?) katsowat ”kateen silmin,” mutta joka itse ei koskaan ole kateen silmin muihin katsonut, joka ei ole koskaan kadehtinut Lönnrotia ja Castrenia, joka tietää muitakin suomalaisuuden sankaria (Herra Gottlundiko?) löytywän…’ 

Sarkastista vuodatusta jatkuu tuostakin vielä monta riviä. Loppulauseeksi tömäytetään: ’…ja niin huudamme mekin saman Lönnrotin, tämän suomalaisuuden nurkkakiwen, sanoilla: Elkää toki naurako, weikot!

Suomalaisuuden ja kielen puolesta taistellut rintama kahinoi näköjään jo ennen varsinaisen vihollisen kohtaamista…

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.