ilkkapollari56

"Huwitukseksi ja hyödytykseksi" - Suometar 1847 Nro 19

11.5.1847 Nro 19                         kielioppia ja köyhäinapua                                 

  Kielitaisteluja käydään usealla rintamalla. Åbo Underrättelserin nimimerkki (?) 'Landtbo' on kirjoituksessaan hyökännyt Eurénin tuoretta kielioppia vastaan, jota Suometar nyt rientää puolustamaan.  Juttu alkaa: ’Herra ”Landtbo” näyttää liian wähän tuntewan asiansa, mutta puhuu kuitenkin keweällä mielellä suoraa päätä waikka päin mäntyyn’.  Eurénin julkaisu perustui Lönnrotin työhön sekä kieli- että runo-opin osalta. Suomettaren toimituskunta tuntuu olevan vahvasti Lönnrotin-Eurénin linjalla.

Kieliopin laatijalla on muuten nimikkokatu koulukaupungissani. Tarkistetaanpa siis samalla tämäkin yhteys. Aha, merimiehen poika Gustaf Erik Eurén perusti Hämeenlinnaan sen ensimmäisen siviilikoulun sekä sanomalehden, Hämäläisen. Vähän myöhemmin, jyrkempien fennomaanien johtamana, Hämäläinen muuttui Hämeen Sanomiksi.  

Turkin ja Paavin suhteiden paranemisesta kuultiinkin jo pari numeroa sitten. Ulkomailta kuullaan sen jatkoksi toinenkin liennytysuutinen: ’Turkin pääkaupungistakin, Konstantinopolista, on koottu apua köyhille Irlandissa. Sultani itse on lahjoittanut rahasumman, joka tekee lähes 6300 hopia ruplaa. Älkäämme siis luulko Mahomettilaisiltäkään puuttuman ihmisen sydäntä, koska hädän aikana osottawat surkuttelewaisuutta ja rakkautta toisuskoisiakin kohtaan joita muutoin pitäwät wihattawina, ja joiden eiwät luule tulewaisessa elämässäkään autuaiksi tulewan.’  

Irlannin, ’vihreän saaren’, nälänhätien vuosituhantinen perinne on varsin erikoinen ilmiö, joka sekin pitää joskus selvittää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija